maanantai 21. joulukuuta 2015
torstai 17. joulukuuta 2015
tiistai 15. joulukuuta 2015
maanantai 14. joulukuuta 2015
Mainos ja upotusmainos
perjantai 27. marraskuuta 2015
Slogan
perjantai 20. marraskuuta 2015
perjantai 13. marraskuuta 2015
Kampanijan kuvamaailma suunnitelma
1) Millaisia kuvia käytät? Mitä haluat saada niillä aikaan? Mitä haluat kuvan nähneen ihmisen ajattelevan?
-Käytän kesäisiä ja raikkaita kuvia, haluan ihmisten kiinnostuksen heräävän sekä heille tulisi
tuoksusta raikas ja kesäinen vaikutelma.
2) Mitkä asiat ovat tärkeitä kohderyhmällesi? Tutustu heidän elämäänsä; työhön, vapaa-aikaan, perheeseen, asenteisiin, arvoihin ja tapaan ajatella, niin saat viitteitä siitä, mitkä kuvat herättävät kapean kohderyhmäsi huomioin.
- Kohderyhmälleni on tärkeää näyttää hyvältä ja huollitellulta. Uskon että kohderyhmäni kiinnostuisi mainoksista raikkaiden ja houkuttelevien kuvien/värien kautta.
3) Kuinka kampanijan identiteetti näkyy kuvissa? Mitkä identiteetin osa-alueet korostuvat kuvissa?
- Värimaailma on samanlainen kuin tuotteessani, raikkaus ja kesäinen vaikutelma kuvastaa paljon tuotteeni tuoksua.
Etsi vähintään kolme 3 kuvaa, jotka sopivat kampanijaasi. Esittele ne blogissasi. Perustele niiden valinta blogissasi, vastaamalla yllä oleviin kysymyksiin.
Ensimmäisestä kuvasta tulee mieleen kesä ja se sopii hyvin markinnoimaani hajuveteen kesäisen tuoksun vuoksi.Värimaailma on myös hyvin samanlainen kuin tuotteessani. Kuvassa tulee myös esille hyvin kookoksen/hedelmällinen tuoksu. Kuva on siis hyvä valinta tuotteeni kuvaamiselle.
Toisessa kuvassa on hajuvedessä esiintyvä trooppinen kukka, hajuveden tuoksu on myös kookoksen lisäksi ihanan kukkainen.
Viimeisessä kuvassa korostuu rentoutuminen "paradice:ssa" niinkuin hajuveden nimestä ilmenee. Värimaailma on samanlainen, pienellä hajuveden suihkauksella saa rennon sekä trooppisen tuoksun.

Kirjasintyyppi
Fontti:
Valitsin fontiksi Verdana, koska samannäköistä fonttia käytetään tuotteessanikin. Fontti on selkeä ja muutenkin sopii mielestäni hyvin markkinointiin.

tiistai 3. marraskuuta 2015
Suunnitelma ulkomainonnalle
1) Mihin tarkoitukseen ulkomainontaa käytät? Mitä haluat saada sillä aikaan? Mitä haluat mainoksen nähneen ihmisen tarkkaan ottaen tekevän?
- Haluan saada asiakkaiden huomion ja saada heidät kiinnostumaan sekä ostamaan markkinoimani tuote.
- Toivon asiakkaiden vierailevan verkkokaupassani ja löytävän sieltä uusia luottotuotteita.
2) Mitkä asiat ovat tärkeitä kohderyhmällesi? Päätä sitten, miten kerrot tuotteen / palvelun hyödyistä ulkomainonnassasi?
- Kohderyhmäni on 17-vuotiaasta ylöspäin olevat naiset. Heille on tärkeää, että näyttää huolitellulta ja hyvältä.
- Kohderyhmälläni voi olla jo perustettu perhe, jolloin he eivät välttämättä kerkeä laittautua. Tällä hajuvedellä he saavat helposti ja nopeasti huolitellun ja naisellisen vaikutelman. Osalla kohderyhmästäni käy ulkona pitämässä hauskaa ja haluaa saada itseleen naisellisen tuoksun joka saa heidän olonsa kauniiksi ja huolitelluksi.
- Mainonnassa on hyvä muistuttaa, että jokaisen kuuluu hemmotella itseään kauneustuotteilla iästä huolimatta ja tämän markkinoimani tuotteen avulla asiakas tuoksuu hyvältä ja tuntee olonsa huolitelluksi sekä kauniiksi.
3) Kuinka suunnittelemasi identiteetti näkyy markkinoinnissasi? Mitä identiteetin osa-aluetta haluat erityisesti korostaa? Millainen sävy markkinointiviestinnässäsi on?
- Käytän naisellisia ja raikkaita värejä kuten tuotteeni pakkauksessa olevaa vaaleansinistä/turkoosia, valkeaa, hopeaa sekä pinkkiä koska tuotteeni pullo on turkoosi.
4) Minkä hintainen tästä kampanjasta tulee, kun julkaiset alla olevat mainokset?
(Paikkakuntaa ei tarvitse huomioida ollenkaan ja muut tiedot voit määrittää itse)
laskelma

tiistai 27. lokakuuta 2015
Yhteenveto oppimisesta Sähköisenkaupankäynnin ylläpitämisestä
Mitä opit sähköisestä kaupankäynnistä?
- Opin paljon uutta ja hyödyllistä tietoa verkkokaupan sekä kotisivujen perustamisesta.
- Opin kampanjoiden sekä niiden bannereiden suunnittelemista.
- Tilausten käsittelystä verkkokaupassa jne.
Mitä ajatuksia se sinussa herätti?
- Mielestäni kurssi oli hyödyllinen ja siitä sai paljon tietoa ja sain lisää innostusta ja huomion kiinnittämistä verkkokauppoihin.
Mitä jäi epäselväksi tai askarruttamaan?
- Kurssi oli hyvin suunniteltu ja toteutettu joten mikään ei jäänyt askaruttamaan.
Miten näet sähköisen kaupankäynnin tulevaisuuden ja kehittymisen?
- Sähköinenkaupankäynti tulee varmasti kehittymään tulevaisuudessa huomattavasti.
- Uskon että jossain vaiheessa enää ei ole paljoakaan kivijalkamyymälöitä, sillä sähköinenkaupankäynti on nopeaa, suosittua ja vaivatonta.

MyCashflow kaupan ulkoasun muokkaus
-Teeman voi luoda tekemällä uuden kansion haluamalla teema nimellä tiedostoselaimen alle ja lataamalla sivupohjat sekä muut teemassa käytetyt tiedostot.
-Teeman alle pystyy luomaan alikansioita jonnekka voi ladata kuvia, javascript-, tyyli- ja mediatiedostoja.
-Sivupohja on muotoiltavissa oleva html-tiedosto, sivupohjista osa on pakollisia teeman toiminnan takia.
-Valinnaisilla sivupohjilla kaupan eri näkymiä pääsee hallitsemaan tarkemmin.
-Jos valinnaista sivupohjaa ei teeman kansiosta löydy, käyttää varmistuksena pakollisista sivupohjista näkymän tulostamiseen.
-On siis hyvä osata käyttää perustiedot HTML-merkkauksesta.
-Tietää kuinka internet-sivut muotoillaan tyylitiedostojen avulla.
-Kokemus sivujen suunnittelusta.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Kuka pelkää trollia?
Mikä oli videon trolli tapaus?
- Se että kuluttaja oli lähettänyt pila reseptejä, joista somessa oli tullut negatiivista palautetta.
Millaisia ajatuksia video herätti?
- Video oli ihan mielenkiintoinen ja somessa voi tapahtua mitä vaan, positiivisia sekä negatiivisia asioita.
Mitkä olivat tärkeimmät ja keskeisimmät näkökohdat aiheeseen
- Apetina oli järjestänyt somekokki kilpailun. Kilpailuun otettiin kolme julkisuudenhenkilöä jotka käyttävät paljon somea. Kuluttajat lähettivät kilpailijoille reseptejä, näin ihmisille tulisi tietoisuuteen reseptit sekä itse Apetina.Virheitä sattuu, mutta virheistä voi oppia ja viedä asiaa eteenpäin.
Mitä videosta voi oppia
- Digitaalisella puolella on hyvä huolehtia siitä, että rahaa on koko kampanjan ajan. Eli kannattaa olla läsnä ja katsoa somen perään. Prosesessit kuntoon eli kuka päättää mitä kukin tekee. Panostaminen yhdessä kilpailun sääntöihin. Kampanjaa suunnitellessa kannattaa miettiä käytännön neuvoja kuten rahallisesti ennakointi. Ei tarvitse luovuttaa heti jos jokin ei mene suunnitellusti.
tiistai 20. lokakuuta 2015
Markkinointisuunnitelma
1) Mikä on markkinoinnin tavoite?
- Tavoitteeni on lisätä Escada born in paradice hajuveden myyntiä. Toivon asiakkaiden tilaavan tuotetta ainakin 20kpl neljän viikon sisällä.
2) Keitä asiakkaasi ovat?
- Markkinoimani tuote on suunnattu 17-vuotiaasta ylöspäin. Tuoksun vuoksi, koska se on sen verran naisellinen.
3) Kuinka saavutat asettamasi tavoitteet?
-Teen houkuttelevia mainoksia tuotteesta.
a.) Hajuvedestä on asiakkaille hyötyä jos haluaa kestävän, kesäisen, raikkaan sekä naisellisen tuoksun. Hajuveden pullon ulkönäkö on kauniin ja houkuttelevan värinen.
b.) Tuottettani saa edullisemmin kuin muista kilpailevista verkkokaupoista.
4) Mitä markkinointi keinoja käytät?
- Facebook on ainakin hyvä markkinointi keino, yritykselläni voisi olla oma ryhmä jossa voi mainostaa tuotetta.
- Naisten lehdissä mm. Cosmopolitan:issa, voisi mainostaa tuotetta näyttävästi ja mainoksesta löytäsisi helposti verkkokauppani osoitteen.
- Mainostukset blogeissa yhteistyön kautta.
5) Kuinka tuotteesi/palvelusi asemoituu markkinoille?
- Kyseinen hajuvesi erottuu muiden hajuvesien joukosta kauniin värisellä sekä näyttävän näköisellä pullolla.
- Hajuvesi on myös verkkokaupassani edullinen verrattuna muihin kilpaileviin verkkokauppoihin.
6) Millainen on tuotteesi/palvelusi identiteetti?
- Tuotteeni on kesäinen, raikkaan hedelmäinen sekä naisellinen.

maanantai 19. lokakuuta 2015
perjantai 9. lokakuuta 2015
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
maanantai 5. lokakuuta 2015
MyCashflow laajennukset
Tutki MyCahsflow laajennuksia
2. Laajennusten hinnoittelu?
-SMS marking:issä tekstiviestikampanjat maksavat 5€/kampanja + 0,15€/vastaanottaja. Tekstiviesti-ilmoitukset maksavat 0,15€/viesti.
-Email marketing:issa palvelu maksaa 5€/kampanja + 0,02€/vastaanottaja ja se laskutetaan kuukausimaksun yhteydessä.
3. Mitä hyötyä kustakin laajennuksesta voi olla yrityksellesi
-Saa kilpailukykyistä kuljetuspalvelua
-Automatisoi yrityksen pankkitilille saapuneiden viitemaksujen lukemisen ja kohdistamisen tilauksiin.
-Kävijäseurantajärjestelmiä joilla saa tietoa asiakkaista.
-Voi kasvattaa myyntiä.
-Sosiaaliseenmediaan voi hyvin pitää yhteyttä Facebookin avulla.
lauantai 26. syyskuuta 2015
Yhteenveto oppimisesta sähköisen kaupankäynnin kurssissta
Opin tästä kurssista uutta hyödyllistä tietoa verkkokaupan perustamisesta jne.
Mielestäni kurssi oli hyödyllinen ja tehtävät olivat mielenkiintoisia.Kaikki tehtävät olivat selkeitä joten mikään ei jäänyt epäselväksi.
Sähköinen kaupankäynti tulee varmasti tulevaisuudessa kehittymään huomattavasti.
maanantai 21. syyskuuta 2015
Verkkokaupan perustaminen kokemuksia / asiakaspalvelua
Asioita joita kannattaa huomioida kun perustat verkkokaupan
-Hakukoneoptimointi sekä markkinointi, kuten some-näkyvyys on tärkeää. Jotta yritys saa näkyvyyttä ja se olisi helppo löytää.
-Hyvät ja laadukkaat tuotekuvat sekä tuotekuvaukset.
-Tuotevalikoimassa kannattaa olla useita eri vaihtoehtoja.
-Ostaminen kannattaa tehdä asiakkaalle vaivattomaksi.
-Toimitustavoissa kannattaa olla valinnan varaa.
-Asiantunteva sekä hyvä asiakaspalvelu on todella tärkeä osa myyntiä.
-Tavaroidentoimitus kannattaa olla nopeaa sekä nykyään selataan verkkokauppoja useasti puhelimella, joten verkkosivun kannattaa ladata nopeasti ja olla helppokäyttöinen.
-Uutiskirjemarkkinointi ja sen sisältö on tärkeä osa menestyvää verkkokauppaa.
- Alennuskampanjat sekä tarjoukset kannattaa aina, pienikin alennus voi vaikuttaa asiakkaan ostopäätökseen.
-Nettisivut kannattaa tehdä ammattimaisen näköisiksi sekä persoonallisiksi.
-On tärkeää tehdä hyvä liikeidea ja toimintasuunnitelma.
-Mieti mitkä ovat markkina-alueesi, ovatko ne esim. kotikaupungissa, suomessa, euroopassa jne.

perjantai 11. syyskuuta 2015
Logistiikka
Yleisesti logistiikasta
Logistiikka tarkoittaa tavaroiden kuljettamista asiakkaalle siten, että tuote on käytettävissä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näin vähennetään toimintoihin liittyviä kustannuksia sekä vähennetään ympäristöhaittoja. Kuljetusten ja varastoinnin lisäksi logistiikkaan kuuluu tieto- ja rahavirtojen kulkuun liittyvä suunnittelu sekä yhteiskunnallisten ja ympäristövaikutusten tarkastelu.
Oman verkkokaupan näkökulmasta
Tavaran tilaamisprosessi
Pyrkimällä tekemään suurempia kertahankintoja ostohinta voi olla tulla huomattavasti edullisemmaksi, mutta tulee ottaa huomioon että liian suuret sekä väärin ajoitetut sisäänostot voivat johtaa maksuvalmiusongelmiin. Tuotteiden määrää kannattaa siis seurata paljonko kutakin tuotetta on ja tilata tarvittaessa lisää verkkokaupan lupamaan päivään mennessä.
Tavaralogistiikka
Tavaralogistiikan perinteiset toiminnot muodostavat tilaus-toimitus -ketjun.
Kuljetukset verkkokauppaan
Tuotteet voi toimitetaan esim. postin kuljetuksessa.
Kuljetukset asiakkaalle
Toimitustapoina on mm. postipaketti, kirjetoimitus, postin pakettiautomaatti, kotiin kuljetus..
Tuotteiden varastointi
Varastoinnissa on "kolmiryhmittely" Ensimmäisenä on vastaanottotehtävät: tavaroiden kunnon, laadun, määrän ja asiapaperien oikein tarkastus sekä varastoon sijoittaminen. Toisena on varastointitehtävät: jossa tarkkaillaan varastointiolosuhteita (lämpötila, siisteys. ilmastointi ym.), tavaramääriä ja huolehditaan varaston toimivuudesta. Viimeisenä on luovutustehtävät: joka sisältää tavaroiden keräilyn, pakkaamisen, lähettämisen ja mahdollisten reklamaatioiden käsittelyn. Kustannuksia tuotteiden varastoinnissa on esim. hävikin kustannukset.
Logistiikkaketju
On kaikkien tarvittavien liiketoimien kokonaisuus, joiden avulla tuote kulkee valmistajalta loppuasiakkaalle.
Kustannukset
Yrittäjä itse kustantaa.
Käytännön järjestelyt omassa verkkokaupassa
- Pyrin tekemään suurempia kertahankintoja.
- Seuraan aktiivisesti tuotteiden määrää varastossa ja tilaan niitä lisää niin että asikakkaat saavat varmasti tuotteet ajoissa.
- Verkkokauppani tuottet toimitetaan postin kuljetuksella.
- Kuljetukset asiakkaille ovat postipaketti, joka toimitetaan osoitetta lähimpään postitoimipaikkaan. Toinen toimitustapa on kirjetoimitus, jossa pienikokoiset lähetykset voidaan toimittaa kirjekuoressa postilaatikkoon.
- Varastoinnissa tarkastan tuotteiden kunnon, laadun, määrän sekä asiapaperit huolellisesti. Tavaramääristä varastossa on syytä pitää silmällä niin että tuotteita on riittävästi, mutta ei liikaa.
- Tavarat pakkaan huolellisesti/siististi ennen asiakkaalle lähettämistä.

Some antaa supervoimat
Tärkeitä pointteja:
Ammatillisessa verkkobrändissä koostuu olemus, kanavat, läsnäolo sekä toiminta. Sekä aitous ja laadukas sisältö on tärkeää verkossa.
Sijoittamalla omaan uraan ja kasvattamalla pääoman arvoa täytyy: tiedostaa oma motivaatio, millaisia tietoja ja taitoja on antaa, mitkä on ne verkostot ja kumppanuudet jossa täytyy olla läsnä.
Lisäarvoa uraan ja oppimisen kehittämiseen on: jatkuva oppiminen, osaaminen tulee näkyväksi, verkostoitumaan aktiivisesti ja mahdollisuus vaikuttaa.
Personal-sinä päätät ja valitset
Learining-oppimisen siusällöt
Network- kanavat ja ihmiset
Sisältö on tärkeä asia, sellainen joka viihdyttää tai opettaa. Hyvä sisältö on hyödyllinen tapa tuottaa lisäarvoa, myöskin huokuttelevuuks sekä löydettävyys.
Asioita joista olen samaa mieltä:
Videossa tuli paljon uutta sekä hyödyllistä tietoa, joista olen samaa mieltä.
Asioita joista olen erimieltä:
Videossa ei ollut asioita joista olisin erimieltä. Sain enemmänkin videosta uutta tietoa.

perjantai 4. syyskuuta 2015
Verkkokauppa.com
Verkkokauppa.com historia?
-Verkkokauppa.com on ollut toiminnassa jätkäsaaressa vuodesta 2011 marraskuuta. Ja sitä ennen ruohonlahdessa.Verkkokauppa.com perustettiin vuonna 1992. Myöhemmin he ovat perustaneet muutaman myymälän, eli he ovat toimineet päin vastoin kuin muut myymälät yleensä toimivat.
Miten vaikutti toimintohin listautuminen pörssiin?
-Asiat pysyvät nykyään enemmän järjestyksessä, välillä oli enemmän kaaosta. Nyt asiat ovat rytmittyneet paremmin.
Miksi verkkokaupalla on mennyt ihan mukavasti?
-Päällimmäinen syy on se että kauppa siirtyy verkkoo, asiakkaat ei osta nykysin niin paljon kivijalkamyymälöistä, helpompaa tilata netistä.
Miten verkkokauppa.com hyödyntää kaupan murrosta?
-Heidän täytyy pitää huoli että varastossa logistiikka toimii ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. Toimitus on nopeaa ja laaja tuotevalikoima.
Mitä tulevaisuuden suunnitelmia Samuli kertoo Verkkokauppa.comilla olevan? Haastattelu on tehty joulukuussa 2014, näkyykö verkkauppa.comin sivuilla Samulin kertomien suunnitelmien toteutuminen, miten?
-He hakevat kasvua uusista päätuotealueista ja valmistajista. Enemmän panostusta ruuan ja juoman myyntiin. Ja kehittää paljon mielenkiintoisia tuotealueita. Ruokia ja juomia näkyisi olevan aika vähän Verkkokauppa.comin sivuilla. Mutta mielestäni tuotteet ovat mielenkiintoisia.
Mitä tulevaisuuden näkyminä Samuli kertoo verkkokauppa alalla olevan?
-Hän uskoo että, kaupanalan murroksen vuoksi Verkkokauppa.comilla olisi paljon mahdollisuuksia menestyä enemmän.

maanantai 31. elokuuta 2015
Uutinen
Linkki verkkokaupan uutiseen:
http://kauneuspuoti.mycashflow.fi/news/1/
Linkki kotisivujen uutiseen:
https://kauneuspuoti.wordpress.com/
Usein kysyttyä
Palautusohjeet:
Jos et ole tyytyväinen tuotteisiin, voit palauttaa tuotteen ilmaiseksi.
(Hygieniatuotteita emme vaihda.) Pakkaa tuote huolellisesti sekä
kirjoita paketin päälle Kauneuspuoti verkkokauppa/asiakaspalautus.
Muista täyttää palautusilmoitus ja laittaa tilinumerosi. Palautus
paketti viedään postiin.
Huomioitahan että tuotteen tulee olla samassa kunnossa kuin olet sen
ostanutkin.
Toimitusehdot: Tuotteidemme toimitusaika on tavallisesti 2-4 päivää. Toimitustavan valitset ostoskorisivulla. Yhtenä toimitus tapana on postipaketti, joka toimitetaan osoitetta lähimpään postitoimipaikkaan. Vastaanottajalle lähetämme saapuneesta paketista ilmoituksen sähköpostitse tai tekstiviestillä. Toinen toimitustapa on Kirjetoimitus, jossa pienikokoiset lähetykset voidaan toimittaa kirjekuoressa postilaatikkoon. Jos kirje ei mahdu postilaatikosta sisään, se toimitetaan oman alueesi postiin. (Tehty myöskin kotisivuille)
Kotisivuilla:
https://kauneuspuoti.wordpress.com/
Verkkokaupassa:
http://kauneuspuoti.mycashflow.fi/page/1/

perjantai 28. elokuuta 2015
AdWords
Adwords on enemmänkin suoramyyntiä. Kaava jolla Adwords toimii on tarjottu hinta * laatupisteillä josta saadaan AdRank, joka lopuksi määrittää sijoituksen. Huutokauppa, eli klikkauksesta tarjottava hinta. Laatupisteisiin kannattaa kiinnittää paljon huomiota. Tärkeimmät asiat laatupisteissä ovat klikkiprosentti, sekä mainoksen relevanssi eli kuinka hyvin avainsana liittyy yritykseen. Nopea latautuminen on myös hyvä nykypäivinä. Asiakkaiden etsiessä toimivaa palvelua, valitaan joku hakukoneesta jolle haluaa myydä palvelua omasta verkkokaupasta.
Avainsanat joita on kolmenlaisia: Tarkkahaku, ilmaushaku sekä laajahaku. Kannattaa miettiä mitä hakusanoja asiakkaat käyttäisivät jotka olisivat kiinnostuneita verkkokauppasi tuotteista.
Mainokset ne tulisi liittyä avainsanoihin, huokutella asiakasta, kertovat tarpeeksi tuotteesta, mutta ei liian pitkästi. Mainoksissakin kannattaa käyttää AIDA mallia. Toimintakehote on todellä tärkeä esim.heti, suoraan, välittömästi, tarjous tai klikkaa meidän mainosta. Hyödyistä kertominen asiakkaalle mainoksessa kannattaa. Kokeilemmalla rohkeasti uudenlaisia mainoksia saatat saada lisättyä myyntiä.
Verkkokaupan palvelu
Ihmisiä voi sitouttaa hyvin facebook mainoksien avulla. Siinä on helppo kohdistaa, mainokset ovat mielenkiintoisempia kuvilla joita voi tehdä facebook mainoksiin. AIDA-kaava toimii facebookissa, ensiksi tulee saada huomio, mielenkiinto, saadaan ihmisissä heräämään jokin halu ja lopuksi saadaan heidät toimimaan. Mainoksessa kannattaa selekästi kohdistaa, niin sen saa helpoiten toimimaan. FBn uudelleen markkinointi on myöskin hyvä vaihtoehto, siinä asiakas tulee käymään sivustolla jonne asetetaan eväste. Kun eväste latautuu käyttäjän sivustolle facebook tunnistaa asiakkaan. Ja lopuksi voit kohdistaa mainonnan sivulla käyneisiin ihmisiin. Kannattaa ottaa ylös ihmiset jotka ovat käyneet sivuillasi ja voit mainostaa heille fb sivujasi. Keräämällä ne sivostollasi käyneet ihmiset tykkäämään sivustasi, saatat saada heistä vakioasiakkaita ja ostamaan enemmän tuotteita. Yhteystietojen pyytäminen kannattaa jotta voit ottaa heihin yhteyttä jos ovat kiinnostuneita verkkosivusi tuotteista. Voit siirtää myös koko asiakasrekisterisi facebookkiin ja mainostaa heille omaa facebook fanisivua ja saada tykkäyksiä, jolloin saadaan lisää sitoutettua.
Oma suunnitelma sitouttamiseen
Voisin tehdä facebookkiin kuvallisia mainoksia, sillä itseni mielestä ne ovat kiinnostavampia. Kohdistaisin kosmetiikasta/kauneustuotteista kiinnostuneet mainokseen. Evästeen lataaminenkin voisi toimia hyvin.
Yrityksen maine
A. Mitä nämä ovat ja miten ne liittyvät aiheeseen yrityksen maine?
1. Socialmention on reaaliaikainen sosiaalisen median hakukone, analyysi alusta sekä käyttäjien luoma sisältö ympärimaailmaa yhdessä tietovirrassa.
2. Google Alerts on palvelu, joka seuraa määrittelemiäsi termien esiintymistä Internetissä. Se on siis ilmainen mediaseuranta Internetissä.
3. Whos talking on sosiaalisen median etsintä työkalu. Työkalu yhdistää käyttäjille mahdollisimman ajantasaista keskustelua josta he välittävät eniten.
Ne liittyvät yrityksen maineeseen näin:
Socialmentionin hakuun kirjoittamalla oman yrityksesi näät mitä muut siitä keskustelevat.
Google Alertsin avulla voidaan virittää tarkkailu internetissä julkaistavaan sisältöön ja ilmoittamaan esim. uusista internet-sivuista, blogiartikkeleista sekä videoista.
Whos talkinginin avulla löydät ajantasaista keskustelua joka sinua kiinnostaa.
B Mitä eroa on brädillä, maineella ja imagolla? Materiaalia Käytä miellekarttaa popplet.com
C Millainen on hyvä brändi ja mitä siihen liittyy? Kuuntele
Hyvä brändi rakentuu asiakkaalle siitä mitkä ovat hänelle tärkeitä asioita. Brändin tunnettavuus, arvostettavuus, pitää sisältää asiakkaan haluamia ja toivomia ominaisuuksia. Hyvä asiakaspalvelu vaikuttaa myöskin brändiin.
D Miten oman verkkokauppasi brändiä voit rakentaa ja kehittää? Miten ja millä työkalulla voit seurta verkkokauppasi brändiä?
Visuaalisesti hyvin totetutettuna saisi brändin erottumaan joukosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)