Yleisesti logistiikasta
Logistiikka tarkoittaa tavaroiden kuljettamista asiakkaalle
siten, että tuote on käytettävissä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näin vähennetään toimintoihin liittyviä kustannuksia sekä vähennetään ympäristöhaittoja. Kuljetusten ja varastoinnin lisäksi logistiikkaan kuuluu tieto- ja
rahavirtojen kulkuun liittyvä suunnittelu sekä yhteiskunnallisten ja
ympäristövaikutusten tarkastelu.
Oman verkkokaupan näkökulmasta
Tavaran tilaamisprosessi
Pyrkimällä tekemään suurempia kertahankintoja ostohinta voi olla tulla huomattavasti edullisemmaksi, mutta tulee ottaa huomioon että liian suuret sekä väärin ajoitetut sisäänostot voivat johtaa maksuvalmiusongelmiin. Tuotteiden määrää kannattaa siis seurata paljonko kutakin tuotetta on ja tilata tarvittaessa lisää verkkokaupan lupamaan päivään mennessä.
Tavaralogistiikka
Tavaralogistiikan perinteiset toiminnot muodostavat tilaus-toimitus -ketjun.
Kuljetukset verkkokauppaan
Tuotteet voi toimitetaan esim. postin kuljetuksessa.
Kuljetukset asiakkaalle
Toimitustapoina on mm. postipaketti, kirjetoimitus, postin pakettiautomaatti, kotiin kuljetus..
Tuotteiden varastointi
Varastoinnissa on "kolmiryhmittely" Ensimmäisenä on vastaanottotehtävät:
tavaroiden kunnon, laadun, määrän ja asiapaperien oikein tarkastus sekä varastoon sijoittaminen. Toisena on varastointitehtävät: jossa
tarkkaillaan varastointiolosuhteita (lämpötila, siisteys. ilmastointi
ym.), tavaramääriä ja huolehditaan varaston toimivuudesta. Viimeisenä on luovutustehtävät:
joka sisältää tavaroiden keräilyn, pakkaamisen, lähettämisen ja mahdollisten
reklamaatioiden käsittelyn. Kustannuksia tuotteiden varastoinnissa on esim. hävikin
kustannukset.
Logistiikkaketju
On kaikkien tarvittavien liiketoimien kokonaisuus, joiden avulla tuote kulkee valmistajalta loppuasiakkaalle.
Kustannukset
Yrittäjä itse kustantaa.
Käytännön järjestelyt omassa verkkokaupassa
- Pyrin tekemään suurempia kertahankintoja.
- Seuraan aktiivisesti tuotteiden määrää varastossa ja tilaan niitä lisää niin että asikakkaat saavat varmasti tuotteet ajoissa.
- Verkkokauppani tuottet toimitetaan postin kuljetuksella.
- Kuljetukset asiakkaille ovat postipaketti, joka toimitetaan osoitetta lähimpään postitoimipaikkaan.
Toinen toimitustapa on kirjetoimitus, jossa pienikokoiset lähetykset
voidaan toimittaa kirjekuoressa postilaatikkoon.
- Varastoinnissa tarkastan tuotteiden kunnon, laadun, määrän sekä asiapaperit huolellisesti. Tavaramääristä varastossa on syytä pitää silmällä niin että tuotteita on riittävästi, mutta ei liikaa.
- Tavarat pakkaan huolellisesti/siististi ennen asiakkaalle lähettämistä.